![]() |
14.12.2011 | ![]() |
Mikko Lujasmaa |
Salon lukion tyttöjen koripallojoukkue oli aiemmin selvittänyt tiensä Suomen kolmen parhaan lukion lopputurnaukseen Helsinkiin. Tuosta turnauksesta tytöt saivat paluumatkalle mukaan pronssimitalit.
Vain kuudella pelaajalla matkassa ollut Salo esitti turnauksessa erinomaisia otteita ja ahdisteli ennalta isompiaan toden teolla. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Pohjois-Haagan yhteiskoulun lukio, johon on kerääntynyt sikermä pääkaupunkiseudun mahtiseuroista. Salo sinnitteli sitkeästi tuntumassa lähes koko ottelun ajan. Viimeisen erän alkaessa eroa oli vain kymmenen pistettä ja taistelu vaikutti varsin tasapäiseltä. Suurin ero oli osumistarkkuudessa, jossa helsinkiläiset olivat parempia. Ottelu päättyi lukemiin 55-37.
Toisessa ottelussa vastassa oli Vimpelin lukio, joka oli käytännössä Vimpelin Vedon A-tyttöjen SM-sarjajoukkue. Salo otti kuitenkin ottelun alussa selvän yliotteen vastustajasta Reetta Hämeenojan johdolla. Myös joukkuepuolustus aiheutti paljon päänvaivaa vastustajalle ja Salon johto kävikin parhaimmillaan yli kymmenessä pisteessä. Puolen kentän paikkaprässi saatiin murtumaan ja kun Edona Jetullahi ja Blerine´ Tasholli vielä dominoivat korinalustaa, kaikki näytti hyvältä. Vimpeli aloitti kuitenkin kirin ja meni kuin menikin ensimmäistä kertaa johtoon noin neljä minuuttia ennen ottelun loppua. Tähän kiriin ei Salolla sitten enää ollut potkua vastata ja lopulta Vimpeli vei voiton luvuin 46-53.
Salolaisten pisteet otteluissa:
Reetta Hämeenoja 15/19
Edona Jetullahi 9/13
Blerine´ Tasholli 4/7
Anni Mäenpää 4/3
Janina Järvi 3/2
Essi Iivonen 2/2